torstai 23. tammikuuta 2014

Herra Pakkanen

Se nipistelee poskista ja puraisee nenänpäästä. Se kiusaa ja härnää, mutta olen kuin en huomaisikaan. Korkeintaan vedän pipoa syvemmälle ja kerron ohimennen, muka välinpitämättömästi, että tykkään siitä.











9 kommenttia:

  1. Oi toi viimeinen kuva ! Mä tykkään jostain syystä hirveesti oksista sinistä taivasta vasten. Olen haaveillut sellaisesta taulusta jo pitkään. Sellanen olis makkarissa sängynpäädyn yläpuolella siisti.

    VastaaPoista
  2. Siis hetkinen, toi ihan vika kuva ei näkynyt mulla vielä äsken ja tarkoitin kyllä alunperin sitä toiseksi viimeistä. Tosin toi alinmainenkin on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä lisäsin sen sinne just. Oot tosiaan ennenkin haaveillut laittavasi jonkun mun oksakuvan makkariin. Se taisi olla kesäkuva. Tehdäänkö vuodenaika kollaasi?

      Poista
  3. Tosi kauniita kuvia! Talvi on parhaimmillaan juuri tuollainen. Oon iloinen että töitten puolesta tulee nautittua joka päivä runsain mitoin näistä säistä, muuten itseni tuntien ihastelisin turhan usein maisemia viltin sisään kääriytyneenä ja ikkunanlasin takaa. Mä taasen haaveilen että saisin lapsista kuvia just tuollaisissa maisemissa ja kivoissa ulkovaatteissa... Ens kerralla kun nähdään, siellä tai täällä, sulle ois siis vähän hommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ens kerralla kun nähdään, mä olin ajatellut juoda teillä pahaa skumppaa ja syödä aamupalaksi mustikkavalkosuklaapannukakkuja. No mut okei, otan pari kuvaa kans.

      Poista
    2. Korjaan, siis sitä seuraavalla kerralla. Sori. :D

      Poista
  4. Siis mä niin tykkään noista oksista ja sinisestä taivaasta. Oksakollaasi tilattu.

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittikiitti, luonto oli aivan valtavan kaunis niinä kovina pakkaspäivinä.

      Poista